keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Loukkaantumiskysely

21.2.2018: Kyselyn tulokset löytyvät nyt Yhteenveto-välilehdeltä. 

***

Taustaa

Olen harrastanut agilitya 8 vuotta. Olen nähnyt monen koiran loukkaantuvan lajin parissa. Oman koirani selkään on tullut ruhjeita liian tiukalla olleiden putkipainojen hihnoista, olkavarteen lihasvamma kaatumisesta liukkaalla radalla, jarruanturat vaurioituneet liukastelusta ja viimeisimmäksi tuli varvasvamma liian pitävällä alustalla.

Minusta tuntuu, että olen velkaa urheille kisakumppaneillemme. Haluan tietää, missä ja miksi koiramme loukkaantuvat. Ehkä löytyy joitakin ansakohtia, joita voidaan välttää? Olen lääkärin työssäni käsitellyt vuosia sairaalan haittatapahtumien ja läheltä piti -tapahtumien ilmoituksia, mikä osaltaan innosti tutkimaan näitä loukkaantumisia.

Tällaista kyselyä ei olla aiemmin Suomessa tehty, maailmalla kylläkin. Tämä valmistui maaliskuussa, mutta julkaiseminen on viivästynyt odotettuani yhteistyön toteutumista. Kuultuani taas yhdestä koiran loukkaantumisesta päätin julkaista kyselyn itsenäisesti.

Kysely

Tässä on linkki kyselyyn *KLIK*. Tietoa kerään loukkaantumisista ajalta 1.1.2014-31.12.2017. Mitä enemmän saan vastauksia, sitä luotettavampi kysely on, siksi kokoan tuloksia myös takautuvasti. Kaikki vammat kelpaavat, pienistä nirhaumista vakaviin onnettomuuksiin. Käsittelen vastaukset luottamuksellisesti. Julkaisen myöhemmin yhteenvedon/yhteenvetoja tuloksista tällä sivustolla sekä mahdollisesti koira- tai agilitylehdissä. Koirien tai ilmoittajien henkilöllisyyksiä ei paljasteta (eikö koiran nimeä siksi kysytäkään).

Tarvittaessa voit laittaa minulle sähköpostia outlook.com-osoitteeseen etuliitteellä agilitykysely.

Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!


Terveisin Eeva Pitkänen

P.S. Cleanrunissa julkaistiin taannoin kysely, johon loukkaantumisia kertyi 529 kpl. Toivon, että pieni Suomi pääsisi samaan, noin tutkimusmielessä. 1.12. vastauksia on 121 kpl. Löydöksiä olen poiminut Päivityksiä-välilehdelle.